AINON MATKA – päiväkirjamuotoinen
kertomus vanhuksen sairastumisesta muistisairauteen, arjen pienistä
sattumuksista ja niiden mukanaan tuomasta tahattomasta huumorista.
TILIOTTEIDEN HUHTIKUU
9.4.2015
Ovi aukeaa
raolleen. Varovaisen kurkistuksen jälkeen tätini Aino viittilöi minut kiireesti
sisään. Asunnossa on hämärää, tunnelma on salamyhkäinen.
- He ovat palanneet! Aino henkäisee eteisen hämärässä. Sampo-pankki on tullut takaisin!
- Tarkoitatko Danske Bankia?
- Ei kun Sampoa! Nyt ne lähettelevät minulle kirjeitä koko ajan. Kuule, hirveästi kirjeitä. Tänään tuli tämä, hän sanoo ja ojentaa minulle tiliotteen vuodelta 2010.
Käyn
peremmälle ja sytyttelen valoja. Keittiön pöytä ja tuolit pursuavat papereita, lähinnä
vanhoja tiliotteita. Koetamme keskustella asiasta, mutta siitä ei tule mitään. Olen
hämmentynyt. En osannut odottaa tätä, vaikka olenkin huomannut hänen
lähimuistinsa pikkuhiljaa heikentyneen ja juttujen alkavan toistaa itseään.
Kerron, että Sampo on ollut jo vuosia Danske Bank ja etsin hänelle viimeisimmän
Danske Bankin tiliotteen. Näytän hänelle kädestä pitäen tiliotteen päivämäärän
ja saldon. Hän ei ymmärrä, lasittunut katse hakeutuu vanhoihin tiliotteisiin, joita hän hellii käsissään.
Pyydän, että saisin laittaa vanhat tiliotteet kaappiin ja jättää
esille vain viimeisimmän. Huomaan kuitenkin, että Ainon ymmärrys ei riitä
käsittämään koko tiliotetta. Lupaan tulla seuraavana päivänä uudelleen ja viedä
hänet pankkiin, jossa voimme yhdessä tarkistaa tilin saldon ja hoitaa muut
pankkiasiat, joita hoitamaan olin tänään tullut. Tänään hän kuitenkin on liian
sekava siihen.
Hyppään
autoon ja ajan 65km takaisin kotiini.
10.4.2015
Soitan
alhaalta Ainolle ja pyydän ovikoodia. Hän ei yrityksestä huolimatta muista sitä
ja tulee hissillä alas avaamaan rapun oven. Hänen kotinsa on niin siisti,
melkein kuin kukaan ei asuisi siellä. Vain tiliotteet ovat kymmenissä nipuissa keittiön
pöydällä.
Kerään mukaan paperit, joita tarvitsemme ja laitan käsilaukkuuni.
Aino hakee kaapista valkoisen muovipussin ja alkaa täyttää sitä vanhoilla
tiliotteilla. Ilahdun ja sanon, että voitaisiin vaikka repiä tiliotteet ensin
ja viedä vasta sitten roskiin.
Väärin.
Tiliotteet ovat lähdössä mukaan pankkiin. Aino haluaa tietää missä kaikki hänen
rahansa ovat. Jos vuonna 2010 tilillä on ollut tietty summa rahaa niin missä ne
nyt on? Näytin hänelle tuoreinta tiliotetta, että täällähän ne, hyvässä
tallessa. Kesti hetken ennen kuin sain hänet luopumaan teoriasta, jonka mukaan
tiliotteella pitäisi näkyä yhteenlaskettuna kaikki menneiden vuosien
tiliotteiden saldot.
No, pääsimme
viimein matkaan ja Ainon sekavuuskin tuntui tasoittuvan. Hän tosin olisi
halunnut mennä metrolla Itäkeskukseen, mutta ajattelin, että pääsemme kätevämmin
autolla, kun joudumme käymään useassa paikassa. En ymmärtänyt miten tärkeää
hänelle olisi ollut mennä tuttuja reittejä. Niinpä parkkihallissa sekavuus tuli
takaisin. Vasta tutun pankin ovella turvallisuuden tunne palasi ja hän
rentoutui. Sitten sainkin seuraavan puolituntia estellä häntä levittelemästä
tiliotteitaan muiden vuoroaan odottavien iloksi. Kun oma vuoromme vihdoin tuli,
ei hän enää muistanut, miksi olimme pankissa. Saimme kuitenkin hoidettua asiat,
jotka pitikin ja lopuksi vielä kysyin, josko hänellä olisi tarvetta nostaa
käyttörahaa itselleen, hänellä kun ei ole pankkikorttia.
- Ei! Täällä on niin hirveä jono, ettei viitsi jonottaa, oli Ainon reipas vastaus.
- Rouva, te olette nyt pankkitiskillä asioimassa ja voitte nostaa rahaa tässä samalla, jonottamatta, neuvoi pankkitoimihenkilö tiskin takaa.
- Ei, kyllä minä tulen joku aamu, kun ei ole jonoa, tuumasi Aino ja kääntyi lähteäkseen. Sitten hän muistikin, miksi olimme tulleet pankkiin ja pyörähti valkoista muovipussia rapistellen takaisin tiskille. No, voitais me vielä
nämä kirjeet postittaa!!
21.4.2015
Viime viikko
sujui rauhallisesti, Aino soitti vain muutaman kerran ja kuulosti enimmäkseen
varsin selkeältä ja hyvinvoivalta, mutta tiliotteet askarruttivat vielä.
Välillä hän oli lähdössä pankkiin kyselemään rahojen perään. Huomenna. Huomenna
minä menen, tuumasi Aino. Aikomus lähteä asioita selvittämään oli kova, mutta
sitä huomista ei vaan koskaan tullut.
Kurvasin Ainon asuintalon parkkipaikalle ja
siellä hän jo odottikin keskellä pihaa vaaleansininen toppatakki päällä, pipo päässä
ja kaikki tärkeät paperit rakkaassa muovipussissa. Hän näytti ilahtuvan
kovasti, kun tunnisti autoni ja kömpi etupenkille istumaan. Autoin häntä
kiinnittämään turvavyön ja jäin katsomaan vieressäni kyyryssä istuvaa vanhusta.
Katse oli kiinnittynyt omiin käsiin ja asento kertoi jotenkin luovuttamisesta.
- Onko kaikki hyvin? kysyin.
- Miksi minä en enää muista mitään, huokaisee Aino ja asento painuu aina vaan
kumarampaan. Pienen hiljaisuuden jälkeen hän jatkaa. Miksi minä olen näin
sekaisin? Kysyvä katse kohtaa omani.
Olen sanaton,
kurkkua kuristaa. Tartun häntä kädestä ja lupaan ottaa selvää, josko asialle
olisi jotain tehtävissä. Hetken kuluttua Aino unohtaa murheensa ja
keskustelumme pysyy hetken aikaa tässä päivässä. Keskustelemme säästä,
tietöistä ja rakennuksista, jotka
ohitamme. Sitten Aino palaa muistoissaan Lontooseen ja kertoo minulle samat
tarinat kuin viime kerralla. Ja sitä edellisellä kerralla. Hän kertoo myös,
että osa hänen sukulaisistaan asuu Helsingissä. Hän tapaa heitä aina välillä ja
kertoo minulle erityisesti ihailemastaan vanhimmasta sisarestaan, äidistäni. Kuule,
teidän pitäisi tavata joskus! hihkaisee Aino innoissaan.
28.4.2015
Seison rapun
edessä ja odotan, että joku päästäisi minut sisään. En saa Ainoa kiinni, puhelut katkeavat aina. Hän ei ilmeisesti muista tapaamistamme eikä onnistu vastaamaan puhelimeen.
Viimein pääsen rappuun remonttimiehen mukana. Harpon portaat ylös ja soitan
ovikelloa. Aino avaa sydämellisesti nauraen oven ja iloitsee
yllätysvisiitistäni. Hän oli juuri yrittänyt soittaa jollekin, mutta minun
nimeni pompsahti harmillisesti näyttöön aina, kun hän yritti näppäillä numeroa.
Koska Sampo
oli taas viime päivät lähetellyt tiliotteitaan, olin tehnyt Ainolle valmiiksi
mapin välilehtineen ja otsikoineen. Järjestin pöydällä ja tuoleilla sekasortoa
aiheuttaneet tiliotteet ja muut paperit aikajärjestykseen, rei’itin ja pistin
mappiin niin, että tuorein oli aina päällimmäisenä. Ajattelin, että kun hänen
ei tarvitse enää päivittäin nähdä hämmennystä aiheuttaneita saldoja ja
päivämääriä, rauhoittuu mielikin. Paria vuotta vanhemmat kävimme yhdessä läpi
ja ehdotin, että pistetään ne tarpeettomina roskiin samantien. Tämä ei
tietenkään onnistunut, koska Aino halusi pitää ne muistona. Kompromissina
kasasimme vanhat tiliotteet muovipussin ja työnsimme ne kaapin nurkkaan.
- Kun seuraavan kerran saat tiliotteen, laita se oikean pankin kohdalle
päällimmäiseksi. Ja kun sitten haluat tietää, paljon tililläsi on rahaa, avaat
vaan mapin, etsit oikean pankin ja katsot päällimmäisen tiliotteen saldon. Älä
poista mapista mitään papereita, anna niiden olla tässä järjestyksessä,
painotin.
Tunsin
itseni typeräksi komentaessani itsenäistä tätiäni, mutta tämä keino tuntui
tepsivän, koska sen jälkeen emme enää keskustelleet tiliotteista ja aina kun kävin
kylässä, oli punainen mappi koskemattomana samassa paikassa, johon olin sen jättänyt. Poissa silmistä, poissa mielestä.
