maanantai 23. lokakuuta 2017

LIHAKARJAN YSTÄVÄ JA TURVA PYSÄYTTÄÄ MYÖS VARKAAT


TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, OSA 3: Mölli ja Riesa, Haapavesi




 

Little Freak’s Hoda & Little Freak’s Mayra

www.kennellittlefreaks.com 



Lokakuinen aamu Haapavedellä valkenee sumuisena. Yö on mennyt rauhallisesti ja tilan isäntä, Jarmo Junno, lähtee kylmäpihattoon aamuaskareille. Kaksivuotias keskiaasiankoira uros Mölli venyttelee sonnin vieressä ja nousee tervehtimään tulijaa. Sen 9kk ikäinen siskopuoli Riesa pelmahtaa paikalle olkikasojen keskeltä. Ylimääräinen yöllinen liikehdintä alueella rauhoittui Jarmon hankittua lihakarjatilalleen työkoiraksi ensin Möllin ja sitten Riesan.




Mölli vakuutti Jarmon jo nuorena omasta osaamisestaan, kun se vaelsi kissamaisen pehmeästi laitumella lehmien seassa ja kävi putsaamassa vastasyntyneitä vasikoita. Emät ovat ottaneet sen tosi hyvin vastaan, kun taas perheen rottweileria ne eivät siedä lainkaan. Vastapainona rauhaisalle yhteiselolle lehmien kanssa, Mölli on osoittanut tiukkuutensa vieraiden ihmisten ja vartioitavan alueen suhteen. Aitojen on oltava kunnossa. Mölli on tiennyt alusta asti tehtävänsä ja laumansa - sen rauhallinen ja itsevarma luonne on tehnyt Jarmoon suuren vaikutuksen.

         






      - Vaikka olin tutustunut rotuun huolella, on se silti yllättänyt minut positiivisesti. On uskomatonta kuinka luontaisesti Mölli tulee karjan kanssa toimeen. Toisaalta sillä on hoivaviettiä ja se pitää vasikoista huolta eikä ikinä kiusaa tai jahtaa lehmiä, toisaalta se on täysin tinkimätön pahapäisten lehmien kanssa. Alussa pari äkäistä lehmää yritti ajaa sen vesikupilta pois, mutta Mölli piti puolensa ja joi ensin, lehmät sitten. Samoin viime kesänä Möllin nukkuessa paalihäkin päällä, joku lehmä pukkasi sitä sarvellaan. Mölli nappasi turvasta kiinni ja kuri ja rauha palautuivat taas ruokintapaikalle.  Nyt kun se kohtaa lehmän laitumella, lehmä väistää, Mölli ei. Minusta on hyvä, että arvojärjestys tällaisten elukoiden kanssa on kunnossa: ensin minä, sitten Mölli ja viimeisenä lehmät.




Alkukeväästä Mölli sai opetettavakseen 7-viikkoisen siskopuolensa Riesan, joka osoittautui rohkeaksi ja temperamenttiseksi - varsin ärhäkäksi pakkaukseksi. Heti tultuaan se ei hyväksynyt perheen muita koiria, mutta Möllin se tunnisti heti omaksi laumakseen ja ne ovat olleet erottamattomat siitä asti.




   -  Riesa oli pikkupentuna vähän liiankin rohkea ja kuljeskeli turhan huolettomasti lehmien seassa. En tiedä astuiko joku sen päälle vai saiko se sarvesta, mutta pidettyään jonkin aikaa etäisyyttä lehmiin, se on nyt oppinut varomaan niitä ja kulkee niiden seassa vähän fiksummin.
-     
     
    





  
     Viime kesän Riesa vietti laitumella lehmien ja Möllin kanssa. Yhdeksänkuisen Riesan vartiointitaipumukset ovat käyneet selviksi, se on tiukka vahti ja saa olla ilman silmälläpitoa vain hyvin aidatulla alueella. Koirien vartioimaan aidattuun alueeseen kuuluvat lähilaidunten lisäksi myös iso kylmäpihatto ja kaikki eläintilat sekä yrityksen tilat ja halli, jossa työkaluja ja koneita säilytetään.




     -  Myös kauempana sijaitsevat laitumet kuuluvat vartioinnin piiriin ja koirat siirtyvät heti portille haukkumaan, jos lehmät ovat levottomia tai jos laitumen suunnasta kuuluu kummia. Reilun kilometrin päässä havaitut sudet ovat pysyneet poissa ja bensa- ja työkaluvarkaudet ovat loppuneet kokonaan, myhäilee Jarmo tyytyväisenä.