TOPI - KAIKESSA MUKANA

TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, osa 8: Topi, Tololan tila, Joroinen

Little Freak’s Partizan 

www.kennellittlefreaks.com

 Syyskuu 2019

Kaitaisten kylässä, Joroisten viljavissa maisemissa sijaitseva Tololan tila on ollut Jouni Uotisen suvun hallussa 1800-luvun lopulta asti. Tänä päivänä Jouni pyörittää tilaa yhdessä avovaimonsa Outi Honkapuron kanssa. Tilan päätuotantosuunta on lammastalous, minkä lisäksi heillä on pienesti myös sonneja, sikoja ja kanoja. Tilalla viljellään heinää, kauraa ja ohraa sekä tehdään monenlaista koneurakointia.

Etelä-Savon korkeudella on runsaasti suurpetoja, niinpä myös Tololan tilan lähellä on tehty useita karhuhavaintoja ja kotipihalla on lähivuosina vieraillut susi, ilves ja ahma.

Kahdeksan vuotta sitten Outi ja Jouni tutustuivat laumanvartijoista maremmaan. Rotu kiinnosti, koska se ei ollut silloin Suomessa kovin yleinen ja suht tuntematon rotu houkutti haasteena. Koska Outi ymmärsi maremman olevan laumanvartijoista miedommasta päästä, rotuvalinta tuntui turvalliselta aloittaa työkoirakokeilu. Niinpä Tololan tilalle saapui Mikkelistä maremman urospentu Rampe pitämään pihapiiriin yleistä kuria ja järjestystä. Pentu osoittautui helpoksi, vahtimista ei tarvinnut opettaa ja se oli pääasiassa ystävällinen vieraille. Kun Rampen työikä alkoi olla lopuillaan ja pedot alkoivat selvästi lisääntyä alueella, oli aika hankkia vahvistusta vartiointiin. Koska Rampen kanssa oli kaikki sujunut hyvin, uskaltautuivat Outi ja Jouni ottamaan tiukemman rodun ja päätyivät pitkän harkinnan jälkeen keskiaasiankoiraan.

Outi tutustui rotuun itsenäisesti ja otti jo aika alkuvaiheessa yhteyttä minuun. Sopivaa pentuetta odotellessa kävimme lukuisia syventäviä keskusteluita aiheesta ja painotin keskiaasiankoiran tiukkaa vahtiviettiä vieraiden ihmisten ja alueelle pyrkivien eläinten suhteen.  

Tammikuun puolivälissä 2019 syntyi vihdoin Little Freak’s P -pentue, jossa emänä oli oma kasvattini, musta turkmeeni Little Freak’s Haisha. Haishan eli Rauhan kaikki kolme veljeä työskentelevät työkoirina tuotantoeläintiloilla, joista juttua myös tässä blogissa. Ne ovat voimakasluonteisia, hyvähermoisia ja tasapainoisia. 

Rauhan molemmat vanhemmat ovat omia tuontejani, isä Venäjältä, emä Serbiasta. Isänä P-pentueessa oli virolainen uros, Alton Renbe. Yhdistelmä vaikutti hyvältä ja pennut kasvaessaan lupaavilta, niinpä Outille ja Jounille valittu urospentu, Topi, muutti Joroisiin maaliskuun puolivälissä, keskelle kiireisintä karitsointia.

Kiireisen arjen vuoksi Topille ei juuri ollut omaa aikaa, vaan sen oli pakko sopeutua samantien laumaan ja luovia itsekseen lampolan hektisessä menossa.

- Rampe ei varsinaisesti ilahtunut pikkukaverista ja sitä piti ensin vähän varoa. Vähän tietysti suretti, kun ei tulokkaalle ollut ylimääräistä aikaa, mutta eipä tuo näyttänyt Topia kovasti surettavan.  Rampen lisäksi yritettiin varoa, ettei Topi menisi sonnien jalkoihin, mutta siellähän se tietysti ensimmäisenä oli, kun ei sonnien niskapuomi pientä pentua pidättele! naurahtaa Outi. Topi pujahti sonnien seuraan aina, kun huvitti ja kulki itsekseen niiden jaloissa. Sonnit ihmettelivät pikkiriikkistä tulokasta ja kumartuivat nuuskuttamaan sitä – onneksi mitään ei sattunut.

Synnyttävistä emälampaista Topi saatiin pidettyä erillään lisäporteilla. Kun sen kotiutumisen aikaan syntyneet karitsat ehtivät muutaman viikon ikään ja ne eristettiin omiksi laumoiksi, alkoi Topi viihtymään karitsojen seurassa. 

Se kiipesi ruokintapöydälle niiden nuuhkuteltavaksi ja usein myös nukahti sinne.  Outi oppi pian, että jos Topi oli kadoksissa ja paniikki alkoi iskeä, vilkaisu ruokintapöydälle riitti – sieltä se Topi usein löytyi nukkumasta karitsojen keskeltä.

Ensimmäiset kaksi kuukautta Topi nukkui yöt lämpimässä tallissa toisen työkaverinsa, australiankoolie Cindyn kanssa. Toukokuussa, kun kelit lämpenivät, se sai liikkua myös öisin vapaasti ulkona. Topin pantaan kiinnitettiin kuitenkin varmuuden vuoksi GPS, josta näki missä se milloinkin viiletti. Aamuinen reittitarkistus näytti, että pentu teki öisin yllättävän isoa lenkkiä lähipelloilla, välillä yksin, välillä Rampen kanssa.  

Arki tuotantoeläintilalla on sujunut hyvin, vaikka Topi on mukana kaikessa, vaikka väkisin. Se hengaa niin sonnien kuin sikojenkin kanssa ja osallistuu kaikkeen tilan tekemiseen hevosen kengityksestä karitsojen tuttipulloruokintaan. Vielä se ei ole saanut varpaille astumista pahempaa osumaa. Ja kun sen loputon uteliaisuus tiedetään, laitetaan se vahinkojen välttämiseksi suosiolla karsinaan, kun herkästi potkivaa hevosvarsaa liikutellaan.

Topi on osoittanut kotitilallaan hyvin vahvoja vartiointitaipumuksia ja väläyttelee niitä myös oman reviirin ulkopuolella, jos mukana on omaa laumaa. 

Elävä Maaseutu -messuilla elokuussa 7kk Topi oli Rampen kanssa omassa aitauksessaan lampaiden vieressä. Se tuli alussa ihmisten rapsuteltavaksi, mutta ei oikein välittänyt vieraiden huomiosta ja vetäytyi hetken kuluttua omaan rauhaan makaamaan keskemmälle aitausta.  Ihmisiä rakastava Rampe paistatteli yleisön huomion keskipisteenä ja vaati aina tassulla lisää rapsutuksia. Topin mielestä ihmiset saivat olla aitauksen vieressä, rapsutella Rampea ja syöttää lampaita, mutta vierailevilla koirilla ei ollut mitään asiaa aitausten lähelle.

- Topi näytti nuokkuvan silmät ummessa pidemmällä aitauksessa, mutta kaiken se kyllä noteerasi. Ja kun se havaitsi vieraan koiran lähestyvän, se singahti aidalle ja kertoi selkeästi, että tänne ei tulla, kertoo Outi. Se oli niin tosissaan, että meidän oli varmuuden vuoksi pakko kieltää vieraiden koirien pääsy lammasaitausten luo.

Myös Tololan tilalla vierailee erilaisia ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä. Vaikka Topi on tiukka vahti ja pysäyttää itsevarmasti tulijat, antaa se kuitenkin ohjat Outille, jos Outi on paikalla. Silloin Topi ottaa ensin kontaktin vieraisiin, tutkii kaikki ja asettuu sitten pienen matkan päähän tarkkailemaan. Se on koko ajan läsnä ja pitää tilannetta silmällä, mutta ei välitä vieraiden rapsutuksista. Outille mieluisana yllätyksenä se sietää hyvin myös hälinää. Mitä kovempi meno, sitä rauhallisempi Topi.

- Molemmat koirat ovat maksaneet oppirahansa jossain vaiheessa ja pari kanaa on menetetty, mutta molemmilla on tehtävänsä. Rampe avoimena ja sosiaalisempana on hyvä PR-tehtävissä ja tietysti sekin vahtii.  Niiden vahtimisessa on vaan valtava ero. Topi on selvästi tosikompi ja sen haukusta kyllä kuulee, millä mielellä se on. Skaala vaihtelee ilmoituksesta varoitukseen ja raivoon. Meille on uutta, mutta mieluisaa, että se on niin tosissaan jo nyt 8kk iässä. Öisin se saattaa rynnätä vihaisesti haukkuen yksinään pellon laitaan ”vihollista” vastaan. Joskus Rampe lähtee Topin mukaan, joskus jää pihaan.

Myös Topin ketteryys ja liikunnallisuus on yllättänyt Outin. Se on aktiivinen vahti, joka kipaisee helposti pellolta toiselle, mikään ei tunnu oikein olevan este sille, vaikka sähkölankoja se jo osaakin varoa. Outi iloitsee myös, että urokset tulevat ainakin vielä keskenään toimeen ja voivat jopa syödä rinnakkain. Aikaisemmin Topi nukkuikin Rampen kanssa etupihalla, mutta siirtyi 8kk iässä nukkumaan yksin toiselle puolen taloa.

Topin monipuoliset ruokailutottumukset ovat herättäneet Outissa ja Jounissa hilpeyttä. Se syö kuulemma ihan kaiken, omenat ja luumutkin puusta niin korkealta kuin ylettää. Tänä syksynä Outi joutui ensimmäistä kertaa pyytämään äidiltään omenia piirakkaan, kun omat oli jo syöty.

DRAAMAA HAAPAVEDELLÄ

TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, osa 7: Mölli ja Riemu (ex Riesa), lihakarjatila Haapavesi

Little Freak’s Hoda & Little Freak’s Mayra

www.kennellittlefreaks.com

DRAAMAA HAAPAVEDELLÄ

Lokakuu 2018

Loppusyksyn kauniissa auringonpaisteessa oli sopiva hetki siistiä laitumen langanalusia. Niinpä Mäen tilan isäntä Jarmo Junno suuntasi takimmaiselle laidunlohkolle trimmerin kanssa.

Aikansa langanalusia leikeltyään, Jarmo kuuli trimmerin pärinän yli kauempaa laitumelta epämääräistä hälyä ja huutoa. Silmiään siristäen hän yritti nähdä aurinkoa vasten laitumelle. Lehmät juoksivat villiintyneinä ympyrää tiiviissä ryhmässä ja viskoivat ilmaan tummaa epämääräistä myttyä. Jarmo nappasi mukaansa tukevan kepin ja lähti juoksujalkaa paikan päälle.

Lähemmäksi päästyään hän näki kauhukseen, että lehmien ilmaan heittelemä mytty oli naapurin koira. Lehmät hyökkivät hurjistuneina laitumelleen tunkeutuneen koiran päälle, talloivat sitä eivätkä noteeranneet Jarmon yrityksiä huitoa niitä kauemmas. Yhdessä isänsä kanssa he onnistuivat lopulta saamaan lehmät sen verran loitolle koirasta, että Jarmo ehti napata sen syliinsä. Isän turvatessa Jarmon selustaa pitämällä toistuvasti hyökkäilevät lehmät kauempana, Jarmo lähti viemään koiraa talolle päin. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että laitumelle eksynyt koira ei ollut enää elossa.

Lehmät saattelivat laitumelta poistuvaa Jarmoa ja hänen isäänsä koko matkan hyökkäysasemissa. Valitettavasti niiden aikaisemmin täysin hyväksymä, tilan oma koira Mölli, oli myös kuullut metelin kauempana sijaitsevalle navetalle ja tuli laitumelle heitä vastaan. Sekin joutui lehmien silmittömän raivon kohteeksi. Joku lehmistä nakkasi sen sarvillaan muutaman metrin päähän selälleen. Lehmän rynnättyä uudelleen Möllin kimppuun, ehti se kuitenkin nousta jaloilleen ja tarttua lehmää turvasta.  Niin hurjalta näytti lehmän säntäileminen pitkin peltoa koira turvasta roikkuen, että Jarmo pelkäsi myös Möllille käyvän huonosti. Lopulta Mölli päästi irti ja lehmän juostua pois, se palasi isäntänsä luo lysähtäen tämän jalkoihin.

Ikävässä kohtaamisessa oli ainekset suurempaankin tragediaan, mutta lopulta vammat jäivät vähäisiksi, vain takajalasta löytyi nirhauma. Henkinen järkytys oli suurempi ja loppupäivän Mölli pysytteli suosiolla pois laitumelta. Tunnin verran lehmät vielä huutelivat levottomasti ja juoksentelivat laitumella edes takaisin, sitten tilanne alkoi rauhoittua.

Kauan ei Mölli jaksanut asiaa kuitenkaan murehtia, vaan lähti jo seuraavana päivänä lehmien sekaan omalle kierrokselleen. Rauhoituttuaan ja yön yli levättyään lehmät tunnistivat heti Möllin ja ottivat oman vartijansa hyvin vastaan niin kuin ennenkin. Vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja yhdellä uhrilla, jonka Jarmo kävi viemässä naapurille vielä samana iltana.

Syyskuu 2018

Riemun kiiman alettua syyskuussa oli koirat pakko eristää ja niinpä Riemu pääsi tupaan nukkumaan. Voimakkaasti vartioivana yksilönä se piti toki silmällä tilan tapahtumia tuvasta käsin ja eräänä aamuyönä herätti Jarmon raivoisalla haukullaan. Koska koira oli poikkeuksellisen tiukkana, katsoi Jarmo paremmaksi käydä ulkona tarkistamassa tilanne. Hän otti Riemun mukaan ja laittoi sen kiinni talon seinässä olevaan vaijeriin siksi aikaa, kun käy pihatolla.

Riemun kiihkeän raivon saattelemana Jarmo lähti taskulampun kanssa pihatolle rakennusten toiselle puolelle. Jossain vaiheessa Riemun haukku lakkasi ja kun Jarmo tuli takaisin talolle, ei koko koiraa näkynyt enää missään. Se oli kiskaissut vaijerin irti seinästä ja lähtenyt havaitsemansa uhan perään.

- Kovasti mietitytti, mitä se näki tai haistoi, kun haukkui niin raivoisasti ja lähti lopulta niin voimalla, että repäisi seinään pultatun vaijerin mukaansa. Tilalla olisi ollut kiire päivä, mutta eihän sitä Riemua voinut jättää valtoimenaan juoksemaan, tuumi Jarmo.

Niinpä aamun sarastaessa Riemua etsittiin neljän miehen voimin yhdeksän tuntia ja kun etsinnät eivät tuottaneet tulosta, tilasi mies epätoivoissaan paikalle etsijäkoiran. Tunnelma oli apea. Naapuri laittoi Facebookiin ilmoituksen karkurista ja lisäkäsiä oli tulossa avuksi vielä töiden jälkeen. 

Lopulta Jarmo löysi koiransa kuitenkin itse noin 1,5km päästä tilaltaan. Se oli jäänyt vaijerista kiinni puiden ympärille ja nökötti puun juurella, jossa sillä oli enää 20cm liikkumavaraa. Koiran löytyminen metsästä oli niin suuri molemminpuolinen ilo ja helpotus, että hetken aikaa Jarmo vain halaili karkuriaan. Sulan maan aikaan ei jälkiä kovaan maahan juuri jää, joten syy yölliselle raivolle ei koskaan selvinnyt.

Vaikka Riemu on omalla reviirillään tinkimätön vahti eikä hyväksy vieraita lainkaan, on se kuitenkin tutuille ystävä ja tilan ulkopuolella välinpitämätön vieraita kohtaan. Lomittajaksi Jarmo joutuu kuitenkin aina pyytämään isänsä, koska yhteistyö Riemun kanssa ei onnistu, jos Jarmo ei ole paikalla eikä oikein silloinkaan. Mölli hyväksyy yleensä vieraat Jarmon läsnäollessa kunhan saa hetken ensin rauhassa tarkastella tilannetta ja tulijoita ja todeta itse, että nämä ovat oikealla asialla.

Tilan lehmät ovat molemmille koirille tärkeitä ja vasikat ovat erityisesti Riemun silmäterä. Lokakuussa kun kylmäpihattoa laajennettiin 700m2:llä keväällä tulevia 50 uutta asukkia varten, se muutettiin samalla kestokuivikkeesta hiekkaparreksi. Navetta ei ollut silloin vielä valmis, joten pellolle syntyneet vasikat otettiin sadeyöksi sisälle latoon Möllin ja Riemun kanssa. Riemu hoivasi vasikoita ja molemmat nukkuivat kylki kyljessä niiden kanssa.

- Pihallakin kulkivat kaikki peräkanaa. Minä kun tulin paikalle, koirat saattoivat lähteä hetkeksi omille asioilleen. Kun taas palasin takaisin taloon, katselin hyvillä mielin ikkunasta, kun molemmat koirat palasivat omaehtoisesti vasikoiden luo ja pitivät niitä tiiviisti silmällä, naureskeli Jarmo tyytyväisenä.