keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

TYÖKOIRAN ALKU KARELIN

TYÖKOIRAN ALKU KARELIN



TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, OSA 1:Karelin, Loimaa



Little Freak’s Guzar
www.kennellittlefreaks.com



Lokakuu 2015 

Kaukasiankoiran pentu Karelin asuu Leinosen Lammastilalla Loimaalla, jossa se opettelee laumanvartijakoiran töitä kolmen vanhan ja kokeneen laumanvartijan opastuksella. Tilalla riittää vartioitavaa, sillä sen 28 hehtaarilla peltoa laiduntaa toukokuusta lokakuuhun 140 emolammasta. Kesällä karitsointi nostaa määrän jopa 350:en.   

Loimaalla on tapahtunut viime vuosina enenevässä määrin susivahinkoja, pahimmillaan sudet ovat tappaneet 18 lammasta kerralla vain noin 30km päässä Leinosen tilasta.  Leinosen Lammastilan vieressä olevalle Kontulanrahka-suolle on muodostumassa pysyvä susikanta ja keväällä metsästäjät näkivät pariinkin otteeseen suden jälkiä kylvöjen jälkeen pehmeällä pellolla, vain parinsadan metrin päässä Leinosen tilasta. Ensimmäisellä kerralla susia oli jälkien perusteella ollut kolme, seuraavalla kerralla viisi.

Leinosen tilalle hankittiin ensimmäiset laumanvartijat jo vuonna 2007, kun sudet näyttivät siirtyvän pikkuhiljaa yhä lähemmäksi. Se oli kaukokatseista toimintaa ja Leinoselta ikään kuin hyppy tuntemattomaan, Suomen kulttuurissa kun laumanvartijakoirien käyttö oli vielä silloin hyvin harvinaista eikä sitä ole osattu oikein vieläkään täysin hyödyntää. Lisääntyneet susivahingot ovat kuitenkin pikkuhiljaa lisänneet laumanvartijakoirien työkäyttöä myös Suomessa.

 Laumanvartijat eivät kuitenkaan aina tuo autuutta – ne eivät sovi kaikille ihmisille eikä kaikkiin olosuhteisiin. Laumanvartijarotujen kirjo on laaja. Rotujen välillä ja myös rotujen sisällä yksilöiden välillä on suuria eroja. Miten onnistua valitsemaan juuri se rotu ja se yksilö, joka sopii omin olosuhteisiin? Kuinka paljon kasvattaja osaa auttaa pennun valinnassa? Jokamiehenoikeus kävellä vapaasti metsissä ja pelloilla tuo omat haasteensa. Aitaaminen on kallista, mutta yleensä välttämätöntä ja aidan pitää olla riittävän vahva olosuhteisiin nähden. Pentu täytyy leimauttaa vartioitaviin eläimiin niin että se pysyy laitumella yksin niiden kanssa, ei jahtaa niitä eikä leiki niillä eikä laajenna omaa reviiriään naapurustoon. Matkalla on monta muutakin mutkaa, mutta onnistuminen palkitaan suuresti.





Koska Leinosen perheen nykyiset laumanvartijat, kaksi maremmaa ja yksi keskiaasiankoira, alkavat jo ikääntyä, sai Karelin työpaikan Leinosen tilalta. Kaukasiankoira on voimakkaasti vartioiva rotu, joka tarvitsee aidat ympärilleen, jotta vältytään ylilyönneiltä. Leinonen oli panostanut petoaitaan jo aiemmin ja talousrakennukset sekä noin 20 hehtaaria laidunta olivat jo valmiiksi susiaidan sisällä. Kaukasiankoiraan rotuna hän oli tutustunut pikkuhiljaa vuosien varrella ja tunsi nyt olevansa valmis hieman järeämpään vartijaan, kun puitteetkin olivat kunnossa.
Karelinin muuttaessa huhtikuussa 2015 Leinosen tilalle, tutustutettiin se heti perheen muihin vartijakoiriin. Leikkikaveria se ei niistä saanut, enimmäkseen ne välttelivät sen teräviä maitohampaita ja pitivät tulokkaaseen välimatkaa, mutta hyväksyivät sen hienosti. Karelin asui kevään lampaiden kanssa pääosin sisällä lampolassa ja leimautui näin tulevaan laumaansa. Karitsoinnin ollessa kiivaimmillaan juuri sen saavuttua uuteen kotiin, pääsi sekin välillä mukaan toimintaan ja kävi haistelemassa ja nuolemassa vastasyntyneitä karitsoja.

Karelin on nyt 8kk ja lauman täysi jäsen. Se vietti kesän ulkona laitumella lampaiden ja muiden laumanvartijoiden kanssa opettelemassa mitä saa ja mitä ei saa tehdä ja on nyt löytänyt paikkansa arjen keskellä.  Sillä on massiivinen ääni, jolla se jyrähtelee tarpeen tullen, mutta on muuten vielä lapsi ja koettaa edelleen turhaan saada maremmanoja mukaan painiin. Aina välillä vanhukset ojentavat pojankloppia sen kokeillessa rajojaan laumassa astumalla muita koiria. Vielä toistaiseksi viimeisen sanan sanoo lauman johtaja Bacco ja Karelin tyytyy siihen.   





Lokakuun puolivälissä ajelin auringon paistaessa katsomaan Karelinia sen siskon, Kyllikin kanssa. Oli hienoa huomata, että tuo pojankloppi oli sisäistänyt oman laumansa ja oli valmis suojelemaan sitä siskon innostuessa. Kyllikki näki lampaita ensimmäistä kertaa ja suhtautui niihin uteliaasti ja rauhallisesti. Karitsojen lähtiessä jossain vaiheessa yhtäkkiä juoksuun, lähti Kyllikki iloisesti niiden mukaan. Karelin katsoi menoa hetken ja lähti sitten perään. Se jyrähti matalalla äänellä ja tarttui Kyllikkiä niskasta pysäyttäen sen. Aivan mahtava suoritus nuorelta pojanklopilta!

Laumanvartijan tarkoitus on karkottaa pedot ensisijaisesti haukkumalla ja Leinonen toivookin, ettei kohtaamisia susien kanssa koskaan tule. Niitä kuitenkin odotellessa koirat ilmoittelevat susien ja muiden tunkeilijoiden liikkeistä hämärän laskeuduttua ja karkottavat tarvittaessa alueelle tunkeutuneet naapurin koirat lampaiden läheltä.


www.kennellittlefreaks.com














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti