TOPI - KAIKESSA MUKANA

TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, osa 8: Topi, Tololan tila, Joroinen

Little Freak’s Partizan 

www.kennellittlefreaks.com

 Syyskuu 2019

Kaitaisten kylässä, Joroisten viljavissa maisemissa sijaitseva Tololan tila on ollut Jouni Uotisen suvun hallussa 1800-luvun lopulta asti. Tänä päivänä Jouni pyörittää tilaa yhdessä avovaimonsa Outi Honkapuron kanssa. Tilan päätuotantosuunta on lammastalous, minkä lisäksi heillä on pienesti myös sonneja, sikoja ja kanoja. Tilalla viljellään heinää, kauraa ja ohraa sekä tehdään monenlaista koneurakointia.

Etelä-Savon korkeudella on runsaasti suurpetoja, niinpä myös Tololan tilan lähellä on tehty useita karhuhavaintoja ja kotipihalla on lähivuosina vieraillut susi, ilves ja ahma.

Kahdeksan vuotta sitten Outi ja Jouni tutustuivat laumanvartijoista maremmaan. Rotu kiinnosti, koska se ei ollut silloin Suomessa kovin yleinen ja suht tuntematon rotu houkutti haasteena. Koska Outi ymmärsi maremman olevan laumanvartijoista miedommasta päästä, rotuvalinta tuntui turvalliselta aloittaa työkoirakokeilu. Niinpä Tololan tilalle saapui Mikkelistä maremman urospentu Rampe pitämään pihapiiriin yleistä kuria ja järjestystä. Pentu osoittautui helpoksi, vahtimista ei tarvinnut opettaa ja se oli pääasiassa ystävällinen vieraille. Kun Rampen työikä alkoi olla lopuillaan ja pedot alkoivat selvästi lisääntyä alueella, oli aika hankkia vahvistusta vartiointiin. Koska Rampen kanssa oli kaikki sujunut hyvin, uskaltautuivat Outi ja Jouni ottamaan tiukemman rodun ja päätyivät pitkän harkinnan jälkeen keskiaasiankoiraan.

Outi tutustui rotuun itsenäisesti ja otti jo aika alkuvaiheessa yhteyttä minuun. Sopivaa pentuetta odotellessa kävimme lukuisia syventäviä keskusteluita aiheesta ja painotin keskiaasiankoiran tiukkaa vahtiviettiä vieraiden ihmisten ja alueelle pyrkivien eläinten suhteen.  

Tammikuun puolivälissä 2019 syntyi vihdoin Little Freak’s P -pentue, jossa emänä oli oma kasvattini, musta turkmeeni Little Freak’s Haisha. Haishan eli Rauhan kaikki kolme veljeä työskentelevät työkoirina tuotantoeläintiloilla, joista juttua myös tässä blogissa. Ne ovat voimakasluonteisia, hyvähermoisia ja tasapainoisia. 

Rauhan molemmat vanhemmat ovat omia tuontejani, isä Venäjältä, emä Serbiasta. Isänä P-pentueessa oli virolainen uros, Alton Renbe. Yhdistelmä vaikutti hyvältä ja pennut kasvaessaan lupaavilta, niinpä Outille ja Jounille valittu urospentu, Topi, muutti Joroisiin maaliskuun puolivälissä, keskelle kiireisintä karitsointia.

Kiireisen arjen vuoksi Topille ei juuri ollut omaa aikaa, vaan sen oli pakko sopeutua samantien laumaan ja luovia itsekseen lampolan hektisessä menossa.

- Rampe ei varsinaisesti ilahtunut pikkukaverista ja sitä piti ensin vähän varoa. Vähän tietysti suretti, kun ei tulokkaalle ollut ylimääräistä aikaa, mutta eipä tuo näyttänyt Topia kovasti surettavan.  Rampen lisäksi yritettiin varoa, ettei Topi menisi sonnien jalkoihin, mutta siellähän se tietysti ensimmäisenä oli, kun ei sonnien niskapuomi pientä pentua pidättele! naurahtaa Outi. Topi pujahti sonnien seuraan aina, kun huvitti ja kulki itsekseen niiden jaloissa. Sonnit ihmettelivät pikkiriikkistä tulokasta ja kumartuivat nuuskuttamaan sitä – onneksi mitään ei sattunut.

Synnyttävistä emälampaista Topi saatiin pidettyä erillään lisäporteilla. Kun sen kotiutumisen aikaan syntyneet karitsat ehtivät muutaman viikon ikään ja ne eristettiin omiksi laumoiksi, alkoi Topi viihtymään karitsojen seurassa. 

Se kiipesi ruokintapöydälle niiden nuuhkuteltavaksi ja usein myös nukahti sinne.  Outi oppi pian, että jos Topi oli kadoksissa ja paniikki alkoi iskeä, vilkaisu ruokintapöydälle riitti – sieltä se Topi usein löytyi nukkumasta karitsojen keskeltä.

Ensimmäiset kaksi kuukautta Topi nukkui yöt lämpimässä tallissa toisen työkaverinsa, australiankoolie Cindyn kanssa. Toukokuussa, kun kelit lämpenivät, se sai liikkua myös öisin vapaasti ulkona. Topin pantaan kiinnitettiin kuitenkin varmuuden vuoksi GPS, josta näki missä se milloinkin viiletti. Aamuinen reittitarkistus näytti, että pentu teki öisin yllättävän isoa lenkkiä lähipelloilla, välillä yksin, välillä Rampen kanssa.  

Arki tuotantoeläintilalla on sujunut hyvin, vaikka Topi on mukana kaikessa, vaikka väkisin. Se hengaa niin sonnien kuin sikojenkin kanssa ja osallistuu kaikkeen tilan tekemiseen hevosen kengityksestä karitsojen tuttipulloruokintaan. Vielä se ei ole saanut varpaille astumista pahempaa osumaa. Ja kun sen loputon uteliaisuus tiedetään, laitetaan se vahinkojen välttämiseksi suosiolla karsinaan, kun herkästi potkivaa hevosvarsaa liikutellaan.

Topi on osoittanut kotitilallaan hyvin vahvoja vartiointitaipumuksia ja väläyttelee niitä myös oman reviirin ulkopuolella, jos mukana on omaa laumaa. 

Elävä Maaseutu -messuilla elokuussa 7kk Topi oli Rampen kanssa omassa aitauksessaan lampaiden vieressä. Se tuli alussa ihmisten rapsuteltavaksi, mutta ei oikein välittänyt vieraiden huomiosta ja vetäytyi hetken kuluttua omaan rauhaan makaamaan keskemmälle aitausta.  Ihmisiä rakastava Rampe paistatteli yleisön huomion keskipisteenä ja vaati aina tassulla lisää rapsutuksia. Topin mielestä ihmiset saivat olla aitauksen vieressä, rapsutella Rampea ja syöttää lampaita, mutta vierailevilla koirilla ei ollut mitään asiaa aitausten lähelle.

- Topi näytti nuokkuvan silmät ummessa pidemmällä aitauksessa, mutta kaiken se kyllä noteerasi. Ja kun se havaitsi vieraan koiran lähestyvän, se singahti aidalle ja kertoi selkeästi, että tänne ei tulla, kertoo Outi. Se oli niin tosissaan, että meidän oli varmuuden vuoksi pakko kieltää vieraiden koirien pääsy lammasaitausten luo.

Myös Tololan tilalla vierailee erilaisia ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä. Vaikka Topi on tiukka vahti ja pysäyttää itsevarmasti tulijat, antaa se kuitenkin ohjat Outille, jos Outi on paikalla. Silloin Topi ottaa ensin kontaktin vieraisiin, tutkii kaikki ja asettuu sitten pienen matkan päähän tarkkailemaan. Se on koko ajan läsnä ja pitää tilannetta silmällä, mutta ei välitä vieraiden rapsutuksista. Outille mieluisana yllätyksenä se sietää hyvin myös hälinää. Mitä kovempi meno, sitä rauhallisempi Topi.

- Molemmat koirat ovat maksaneet oppirahansa jossain vaiheessa ja pari kanaa on menetetty, mutta molemmilla on tehtävänsä. Rampe avoimena ja sosiaalisempana on hyvä PR-tehtävissä ja tietysti sekin vahtii.  Niiden vahtimisessa on vaan valtava ero. Topi on selvästi tosikompi ja sen haukusta kyllä kuulee, millä mielellä se on. Skaala vaihtelee ilmoituksesta varoitukseen ja raivoon. Meille on uutta, mutta mieluisaa, että se on niin tosissaan jo nyt 8kk iässä. Öisin se saattaa rynnätä vihaisesti haukkuen yksinään pellon laitaan ”vihollista” vastaan. Joskus Rampe lähtee Topin mukaan, joskus jää pihaan.

Myös Topin ketteryys ja liikunnallisuus on yllättänyt Outin. Se on aktiivinen vahti, joka kipaisee helposti pellolta toiselle, mikään ei tunnu oikein olevan este sille, vaikka sähkölankoja se jo osaakin varoa. Outi iloitsee myös, että urokset tulevat ainakin vielä keskenään toimeen ja voivat jopa syödä rinnakkain. Aikaisemmin Topi nukkuikin Rampen kanssa etupihalla, mutta siirtyi 8kk iässä nukkumaan yksin toiselle puolen taloa.

Topin monipuoliset ruokailutottumukset ovat herättäneet Outissa ja Jounissa hilpeyttä. Se syö kuulemma ihan kaiken, omenat ja luumutkin puusta niin korkealta kuin ylettää. Tänä syksynä Outi joutui ensimmäistä kertaa pyytämään äidiltään omenia piirakkaan, kun omat oli jo syöty.

DRAAMAA HAAPAVEDELLÄ

TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, osa 7: Mölli ja Riemu (ex Riesa), lihakarjatila Haapavesi

Little Freak’s Hoda & Little Freak’s Mayra

www.kennellittlefreaks.com

DRAAMAA HAAPAVEDELLÄ

Lokakuu 2018

Loppusyksyn kauniissa auringonpaisteessa oli sopiva hetki siistiä laitumen langanalusia. Niinpä Mäen tilan isäntä Jarmo Junno suuntasi takimmaiselle laidunlohkolle trimmerin kanssa.

Aikansa langanalusia leikeltyään, Jarmo kuuli trimmerin pärinän yli kauempaa laitumelta epämääräistä hälyä ja huutoa. Silmiään siristäen hän yritti nähdä aurinkoa vasten laitumelle. Lehmät juoksivat villiintyneinä ympyrää tiiviissä ryhmässä ja viskoivat ilmaan tummaa epämääräistä myttyä. Jarmo nappasi mukaansa tukevan kepin ja lähti juoksujalkaa paikan päälle.

Lähemmäksi päästyään hän näki kauhukseen, että lehmien ilmaan heittelemä mytty oli naapurin koira. Lehmät hyökkivät hurjistuneina laitumelleen tunkeutuneen koiran päälle, talloivat sitä eivätkä noteeranneet Jarmon yrityksiä huitoa niitä kauemmas. Yhdessä isänsä kanssa he onnistuivat lopulta saamaan lehmät sen verran loitolle koirasta, että Jarmo ehti napata sen syliinsä. Isän turvatessa Jarmon selustaa pitämällä toistuvasti hyökkäilevät lehmät kauempana, Jarmo lähti viemään koiraa talolle päin. Siinä vaiheessa oli jo selvää, että laitumelle eksynyt koira ei ollut enää elossa.

Lehmät saattelivat laitumelta poistuvaa Jarmoa ja hänen isäänsä koko matkan hyökkäysasemissa. Valitettavasti niiden aikaisemmin täysin hyväksymä, tilan oma koira Mölli, oli myös kuullut metelin kauempana sijaitsevalle navetalle ja tuli laitumelle heitä vastaan. Sekin joutui lehmien silmittömän raivon kohteeksi. Joku lehmistä nakkasi sen sarvillaan muutaman metrin päähän selälleen. Lehmän rynnättyä uudelleen Möllin kimppuun, ehti se kuitenkin nousta jaloilleen ja tarttua lehmää turvasta.  Niin hurjalta näytti lehmän säntäileminen pitkin peltoa koira turvasta roikkuen, että Jarmo pelkäsi myös Möllille käyvän huonosti. Lopulta Mölli päästi irti ja lehmän juostua pois, se palasi isäntänsä luo lysähtäen tämän jalkoihin.

Ikävässä kohtaamisessa oli ainekset suurempaankin tragediaan, mutta lopulta vammat jäivät vähäisiksi, vain takajalasta löytyi nirhauma. Henkinen järkytys oli suurempi ja loppupäivän Mölli pysytteli suosiolla pois laitumelta. Tunnin verran lehmät vielä huutelivat levottomasti ja juoksentelivat laitumella edes takaisin, sitten tilanne alkoi rauhoittua.

Kauan ei Mölli jaksanut asiaa kuitenkaan murehtia, vaan lähti jo seuraavana päivänä lehmien sekaan omalle kierrokselleen. Rauhoituttuaan ja yön yli levättyään lehmät tunnistivat heti Möllin ja ottivat oman vartijansa hyvin vastaan niin kuin ennenkin. Vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja yhdellä uhrilla, jonka Jarmo kävi viemässä naapurille vielä samana iltana.

Syyskuu 2018

Riemun kiiman alettua syyskuussa oli koirat pakko eristää ja niinpä Riemu pääsi tupaan nukkumaan. Voimakkaasti vartioivana yksilönä se piti toki silmällä tilan tapahtumia tuvasta käsin ja eräänä aamuyönä herätti Jarmon raivoisalla haukullaan. Koska koira oli poikkeuksellisen tiukkana, katsoi Jarmo paremmaksi käydä ulkona tarkistamassa tilanne. Hän otti Riemun mukaan ja laittoi sen kiinni talon seinässä olevaan vaijeriin siksi aikaa, kun käy pihatolla.

Riemun kiihkeän raivon saattelemana Jarmo lähti taskulampun kanssa pihatolle rakennusten toiselle puolelle. Jossain vaiheessa Riemun haukku lakkasi ja kun Jarmo tuli takaisin talolle, ei koko koiraa näkynyt enää missään. Se oli kiskaissut vaijerin irti seinästä ja lähtenyt havaitsemansa uhan perään.

- Kovasti mietitytti, mitä se näki tai haistoi, kun haukkui niin raivoisasti ja lähti lopulta niin voimalla, että repäisi seinään pultatun vaijerin mukaansa. Tilalla olisi ollut kiire päivä, mutta eihän sitä Riemua voinut jättää valtoimenaan juoksemaan, tuumi Jarmo.

Niinpä aamun sarastaessa Riemua etsittiin neljän miehen voimin yhdeksän tuntia ja kun etsinnät eivät tuottaneet tulosta, tilasi mies epätoivoissaan paikalle etsijäkoiran. Tunnelma oli apea. Naapuri laittoi Facebookiin ilmoituksen karkurista ja lisäkäsiä oli tulossa avuksi vielä töiden jälkeen. 

Lopulta Jarmo löysi koiransa kuitenkin itse noin 1,5km päästä tilaltaan. Se oli jäänyt vaijerista kiinni puiden ympärille ja nökötti puun juurella, jossa sillä oli enää 20cm liikkumavaraa. Koiran löytyminen metsästä oli niin suuri molemminpuolinen ilo ja helpotus, että hetken aikaa Jarmo vain halaili karkuriaan. Sulan maan aikaan ei jälkiä kovaan maahan juuri jää, joten syy yölliselle raivolle ei koskaan selvinnyt.

Vaikka Riemu on omalla reviirillään tinkimätön vahti eikä hyväksy vieraita lainkaan, on se kuitenkin tutuille ystävä ja tilan ulkopuolella välinpitämätön vieraita kohtaan. Lomittajaksi Jarmo joutuu kuitenkin aina pyytämään isänsä, koska yhteistyö Riemun kanssa ei onnistu, jos Jarmo ei ole paikalla eikä oikein silloinkaan. Mölli hyväksyy yleensä vieraat Jarmon läsnäollessa kunhan saa hetken ensin rauhassa tarkastella tilannetta ja tulijoita ja todeta itse, että nämä ovat oikealla asialla.

Tilan lehmät ovat molemmille koirille tärkeitä ja vasikat ovat erityisesti Riemun silmäterä. Lokakuussa kun kylmäpihattoa laajennettiin 700m2:llä keväällä tulevia 50 uutta asukkia varten, se muutettiin samalla kestokuivikkeesta hiekkaparreksi. Navetta ei ollut silloin vielä valmis, joten pellolle syntyneet vasikat otettiin sadeyöksi sisälle latoon Möllin ja Riemun kanssa. Riemu hoivasi vasikoita ja molemmat nukkuivat kylki kyljessä niiden kanssa.

- Pihallakin kulkivat kaikki peräkanaa. Minä kun tulin paikalle, koirat saattoivat lähteä hetkeksi omille asioilleen. Kun taas palasin takaisin taloon, katselin hyvillä mielin ikkunasta, kun molemmat koirat palasivat omaehtoisesti vasikoiden luo ja pitivät niitä tiiviisti silmällä, naureskeli Jarmo tyytyväisenä.

SUSIEN PIHAVIERAILUT LOPPUIVAT MARTAN ALETTUA VIETTÄÄ YÖT ULKONA

TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, osa 6: Martta, Virrat

Little Freak’s Farza

www.kennellittlefreaks.com

Syyskuu 2018

Järveltä nouseva sumu on jo ehtinyt peittää Ylä-Härkösen lammastilan järvenpuoleisen laidunlohkon, kun Martta pääsee töihin. Tilan emäntä, Nina Snellman, avaa petoaidan porttivaijerit ja Martta katoaa haukkuen laitumelle usvaiseen iltahämärään.

- Yleensä Martta käy ensin tervehtimässä lampaat ennen kuin lähtee tutkimaan aluetta, mutta nyt varmaan tuli joku vieras haju nenään ja piti mennä tarkistamaan tilanne, toteaa Nina.

Ylä-Härkösen lammastila Virroilla on luomutila, jossa toimii viljanviljelyn ohella korkeatasoinen jalostuslampola. Koron suku on viljellyt viljaa ja pitänyt karjaa tilalla vuodesta 1906 alkaen. Nykyinen isäntä, Juha Koro, aloitti tilan isäntänä sukupolvenvaihdoksen kautta vuonna 2005 ja keskittyi puhtaasti viljan viljelyyn. Kun Nina muutti tilalle, pariskunta alkoi miettimään lampolan perustamista ja vanhan navetan hyödyntämistä lampaiden kasvatuksessa. Koska tilan pelloista riitti sekä viljelyyn että lammaslaitumiksi, saapuivat ensimmäiset lampaat tilalle vuonna 2012.

Tällä hetkellä Ylä-Härkösen tilalla on noin 70 uuhta, viisi jalostuspässiä ja reilut 100 karitsaa. Tilan uuhet olivat viime vuoden tulosten perusteella kolmansia oman uuhiluokkansa karitsatuotosten perusteella (katraskoko 50-99 uuhta).

Aloitusvuonna lampaat saivat laiduntaa rauhassa vehreillä laitumilla, mutta turvallisuuden tunne loppui nopeasti, kun lähistölle ilmestyi susia jo heti seuraavana vuonna. Nina alkoi ottaa selvää laumanvartijoista, kun oli koiraihminen muutenkin. Pari vuotta hän seurasi tilannetta ja tutustui eri laumanvartijarotuihin kuten maremmaan ja pyreneittenmastiffiin. Hän oli kuitenkin tutustunut opiskeluaikoinaan opiskelukaverinsa kahteen keskiaasiankoiraan eikä saanut rotua pois mielestään.  Aikansa asiaa mietittyään Nina päätyi keskiaasiankoiraan sen käyttöominaisuuksien perusteella. Hän arveli rodun olevan rakenteeltaan kevyempänä myös toimivampi ja terveempi.

Käytyään aikansa läpi suomalaisia kasvattajia, Nina otti yhteyttä minuun 2014 keväällä, jolloin aloimme käydä läpi heidän tilansa tilannetta ja kerroin tarkemmin rodusta, suunnittelemastani pentueesta ja sen takaa tulevista linjoista, joissa oli takana Balkanilla laumanvartijoina toimineita koiria. Loppusyksyyn suunniteltu pentue tuntui taustaltaan kaikin tavoin sopivalta vaihtoehdolta ensikertalaiselle työkoiran ottajalle, mikäli pentueesta löytyisi riittävästi sopivia yksilöitä. Samasta pentueesta meni useita pentuja erilaisille eläintiloille työkoiriksi.

Tarkkailin pentujen käytöstä intensiivisesti eri olosuhteissa ja testailin niitä kevyesti ennen luovutusikää löytääkseni kuhunkin paikkaan sopivan yksilön ja niin päätös Ylä-Härkösen tilalle sopivasta koirasta oli syntynyt ja rauhallinen, tasapainoinen ja itsenäisen tuntuinen Martta muutti Virroille tammikuun lopussa 2015.

Siinä vaiheessa Martta oli jo kovasti odotettu työkoiran alku, koska sudet olivat käyneet röyhkeämmiksi ja ne vierailivat jo pihalla asti. Ensin pikku-Martan täytyi tietysti leimautua lampaisiin ja kasvaa aikuiseksi, jotta pääsisi tekemään töitä.

Martta muutti heti saavuttuaan lampolaan, jossa sillä oli lampaiden keskellä oma turvallinen aitaus, joka suojasi sitä isojen uuhien tallomiselta. Muutamassa päivässä Martta kotiutui lampolaan. Uteliaana pentuna se tutustui lampaisiin nopeasti puuhaillessaan mukana lampolan arkiaskareita, ruokintaa ja kuivitusta, tehtäessä.

Ensimmäisen kevään ja kesän Martta oli vapaana pihalla, mutta syksyllä se alkoi laajentamaan reviiriään ja oli pakko laittaa kiinni silloin, kun se ei ollut lampaiden kanssa laitumella. Tilan läpi kulkevien teiden ja laidunkierron vuoksi, laitumet ovat useammalla peltolohkolla. Kaikilla laitumilla on sähköaidat ja yksi on aidattu petoaidalla.

- Tavallisten matalien kaksilankaisten sähköaitojen taakse Marttaa ei uskalla jättää, ettei se mene yli, jos joku eläin tulee aidan taa. Lähinnä pelkäämme, että se jää auton alle reissullaan. Muuten Marttaa on välillä vaikea saada pois laitumelta, kun se haluaisi jäädä lampaiden luokse, naurahtaa Nina.

Ylä-Härkösen tilalla Martta tekee pääasiassa yötöitä. Se viedään illalla hämärän tullen laitumelle ja haetaan pois aamulla, kun ehditään. Vaikka laitumet ovat vähän kauempana, kuuluu Martan haukku yön pimeinä tunteina ja sen äänestä kuulee, kuinka lähellä tunkeutuja on. Mitä lähempänä on uhka, sitä järeämpi on haukku.

Ninan ja Juhan mukaan Martta on järkevä koira ja juuri sopiva heidän olosuhteisiinsa, kun tilalla kulkee jatkuvasti vieraita ihmisiä. Se on ihmisystävällinen ja rapsuteltavissa, kun oma väki on läsnä, mutta on selvästi ärhäkämpi oudoille tai yöllisille kulkijoille. Autotkin se tunnistaa eikä hauku tutuille autoille.

- Vaikka ison lammaslauman vahtimiseen pitäisi periaatteessa olla useampi laumanvartija, on Martta ajanut asian toistaiseksi hyvin ja pitänyt sudet ja ilvekset loitolla. Viimeinen pihahavainto susista oli toukokuussa 2015. Sen jälkeen kun Martta alkoi olla yötkin ulkona, ei susia eikä ilveksiä ole enää pihapiirissä näkynyt. Uskon, että laumanvartijan ennaltaehkäisevä vaikutus on suuri. Suunnitelmissa on kuitenkin hankkia vahvistusta vartiointiin siinä vaiheessa, kun teemme Martalla pennut.

PALJON VARTIJAT LUKA JA TOPI

TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, OSA 5: 
Luka ja Topi, Joroinen

Little Freak’s Lucifer & Little Freak’s Nazar

www.kennellittlefreaks.com 

Maaliskuu 2018, Koivukumpu

Joroisissa sijaitsevalla Koivukummun tilalla vallitsee rauha. Kuutisensataa loppukasvatukseen tullutta liharotuista sonnia ja hiehoa nautiskelevat rehujaan tilavassa kylmäpihatossa ja keskellä ruokintapöytää ruokarauhaa turvaa nuori keskiaasiankoira uros Luka 15kk.  

Tilaa isännöivät sisarukset, Juho ja Johanna Anttonen, ostivat tilan isänsä, Jaakko Anttosen, kuoltua vuonna 2015. Jaakko aloitti lihakarjan pidon Joroisissa 30 vuotta sitten ja kehitti tilaa voimakkaasti kasvattamalla tilakokoa lisäpeltoja hankkimalla ja rakentamalla uudet tuotantorakennukset Koivukumpuun. Nyt tilakeskuksia on kaksi ja kolmas on rakenteilla.

Anttosen sisarukset ovat jatkaneet isänsä linjalla ja panostavat eläinten hyvinvointiin ja lihan laatuun takaamalla eläimille asianmukaiset olosuhteet. Kummassakin tilakeskuksessa eläimet elävät ilmavissa kylmäpihatoissa, mikä on pihvikarjalle paras ratkaisu. Väljät tilat antavat karjalle vapauden liikkua ja tuulensuoja ja talvikarva suojaavat kylmältä. Loppukasvatuksessa olevilla eläimillä on pihatossa vinomakuupohja, jota kuivitetaan tarpeen vaatiessa päivittäin turpeella tai ruokohelvellä. Emolehmätilalla Mustalahden tilakeskuksessa lehmät pääsevät kesäisin laiduntamaan vasikoidensa kanssa, osa ulkoilee myös talvella.

Sisaruksilla oli tilallaan aiemmin vartiokoirina kaksi pyreneittenmastiffia, mutta epämääräisen porukan lisääntyessa he päättivät panostaa varkauksien ennaltaehkäisyyn ja hankkivat ensimmäisen keskiaasiankoiransa, Lukan. Luka turvaa noin kuusisataapäisen pihvikarjan rauhaa Koivukummun tilakeskuksessa, jossa vartioitava alue on 10 hehtaaria. Tilan peltohehtaarikoko on noin 200ha.

Tammikuussa 2017 tilalle muuttanut pikkupentu asui pahimpien pakkasten yli sisällä talossa, mutta muutti heti pakkasten laannuttua kylmäpihattoon leimautumaan karjaan. Ensin se yöpyi omassa pienessä kopissaan aitauksessa, joka viritettiin ruokintapöydälle. Pian se sai jo yöpyä vapaasti pihatossa ja löysikin sopivan yöpymispaikan rakennuksen suojaiselta seinältä, kuivikkeiden keskeltä.

- Luka oli hyvin rohkea ja itsenäinen pentu ja tottui nopeasti sonneihin. Jo parin viikon päästä se halusi tulla mukaan karsinaan kääntämään portteja lantakäytävän puhdistuksen aikana. Aamuisin tiesi heti, että se on käynyt karsinoissa jemmaamassa luita ja tutustumassa sonneihin, kun yksinäinen kylkiluu tökötti pystyssä karsinan pahnoissa, nauraa Johanna. Onneksi Luka on niin järkevä ja rauhallinen, että sonnit hyväksyvät sen.

Nyt murrosikäinen Luka on suhtautunut hyvin tilalla käyviin vieraisiin, kunhan joko Juho tai Johanna ovat läsnä. Sukulaisten lapsista se pitää erityisesti ja nauttii pienten käsien rapsutuksista. Järkevä ja rauhallinen Luka on suosittu työntekijä myös tilan muiden työntekijöiden keskuudessa. Aika ajoin se joutuu jäämään yksin tilakeskukseen ja se jätetään sinne silloin vapaaksi. Tämä ratkaisu on jo poikinut noottia jätehuoltoyritykseltä, kun roskia oli yritetty hakea, mutta kuljettaja oli estynyt tekemästä työtään. Nyt Luka jää roskienhakupäivänä tarhaan. 

Yöksi Luka hakeutuu sonnien läheisyyteen. Johanna seuraa kameroista sen yöllisiä puuhia tyytyväisenä. Luka kuulostelee kauempaa kuuluvia ääniä ja kiertelee tilanteen mukaan ympäri pihattoa. Se käy tervehtimässä sonneja ja maistelee rehua ja porkkanoita. Välillä se asettuu pitkäkseen sonnien sekaan.

Päivisin Luka on mukana tilan arkiaskareissa. Se on poikkeuksetta mukana eläinten siirroissa ja vastaanottamassa uusia vasikoita. Hiljaisina hetkinä se hakeutuu korkeammalle talon läheisyyteen tarkkailemaan tilannetta. Kymmenen kilometrin päässä sudet ovat syöneet pystykorvia pihoista, mutta toistaiseksi eivät ole vielä eksyneet Koivukumpuun. Sillon harkintaan tulisi pakosta toisen laumanvartijan hankinta Lukan kaveriksi.

- Me koemme kyllä keskiaasiankoiran omaksi roduksi, se ei vaadi ihmisten seuraa, vaan viihtyy omissa oloissaan, on rohkea ja itsenäinen. Luka on tullut loistavasti toimeen sonnien kanssa ja ainakin toistaiseksi se on ollut hyvin järkevä ja maltillinen, toteaa Johanna.

Maaliskuu 2018, Mustalahti

Helmikuussa 2018 Johanna kävi hakemassa Sälinkäältä uuden vartijanalun kasvamaan toiseen tilakeskukseen, Mustalahden emolehmätilalle.

Myös keskiaasianpoika Topi on yöpynyt kylmimmät pakkasyöt sisällä talossa. Se on ollut tulevalla työpaikallaan nyt kuukauden päivät ja muuttaa pian kokonaan pihattoon. Päivät se kulkee mukana piha-askareita tekemässä.

- Topi on selkeästi temperamenttisempi kuin Luka ja se tykkäsikin alussa härnätä kissoja. Vaikka sai käpälästä, niin aina meni uudestaan. Nyt ne ovat jo kavereita ja Topi on oppinut rajansa. Se on saanut kaverin myös meidän pystykorvasta, jonka kanssa se seikkailee navetan ylisillä kuivikevarastossa. Välillä Topi viihtyy siellä yksinkin, mutta osaa onneksi hyvin varoa 3 metrin pudostusta, kertoo Johanna.

Maalis-huhtikuu on emolehmätilalla poikimisaikaa, joten Topi pääsee näkemään tilan varsinaista arkea ja tutustumaan vasikoihin niiden syntymästä asti. Se saikin nopeasti kaverin Pamela-vasikasta, joka joutui tuttipulloruokintaan emon vieroksuttua sitä. Nyt Pamela karkaa vähän väliä ruokintaesteen läpi ruokintapöydälle leikkimään Topin kanssa.

Topin vartioitavaan alueeseen tulee kuulumaan tilan eläinsuoja ja laitumet pihapiirin ympärillä, yhteensä 10 hehtaaria. Alueella liikuskelee myös karhu, joka viime kesänä pelotteli Anttosten lehmät langoista läpi niin, että ne löytyivät parin kilometrin päästä.

SUDET USKALTAUTUVAT YHÄ LÄHEMMÄS

TARINOITA TYÖKOIRINA TOIMIVIEN KASVATTIENI ARJESTA, OSA 4: Karelin ja Ottomaani

Little Freak’s Habib ”Ottomaani” ja Little Freak’s Guzar ”Karelin”

www.kennellittlefreaks.com

Tammikuu 2018

Lampaat ovat päässeet jo Lampolan suojiin, mutta Karelin ja Ottomaani viettävät yönsä ulkona. Lähinnä suota olevalla laidunlohkolla näkyy lumeen sulaneita jäisiä painaumia kohdissa, joissa koirat ovat yöpyneet. Tassujen jäljet kertovat, että laidunta on kierretty ja lähitienoota pidetty silmällä. Lohko on lähinnä Kontulanrahkan suota, jossa sudet ovat päivystäneet jo muutamia viikkoja helpon saaliin toivossa. Täällä ne ovat uskaltautuneet lähimmäksi Leinosen tilaa, vain vajaan 100 metrin päähän petoaidasta.

Lähistöllä on liikkunut erikokoisia laumoja jo kymmenisen vuotta, mutta nyt sudet ovat viipyneet läheisellä Kontulanrahkan suolla huolestuttavan kauan. Ne ovat saaneet saaliikseen peuroja, jotka on nautiskeltu viereisellä pellolla ja saalista tuntuu riittävän.

Öisin susien ulvonta suolla kuuluu kauas. Karelin ja Ottomaani vastaavat siihen raivokkaalla haukulla ja odottelevat innokkaana kutsumattomia vieraita petoaidalla. Vielä sudet eivät ole uskaltautuneet tai tunteneet tarvetta lähikontaktiin. Vartioivien koirien järeä haukku kertoo niille, että helpolla vierailijat eivät tule pääsemään.

Syksyllä sudet juoksentelivat noin 2km päässä Pöytyän puolella sijaitsevan talon takana sijaitsevilla pelloilla, mistä uutisoitiin näkyvästi iltapäivälehdissäkin. Perhe oli ymmärrettävästi peloissaan lasten ja koiransa puolesta. Pihaa ei ole aidattu ja tavallinen piha-aita on susille vain hidaste.

- En pelkää omsta puolestani, mutta sääliksi käy sitä henkilöä, joka suden suuhun ensimmäisenä tällä vuosituhannella Suomessa joutuu. Ennemmin tai myöhemmin ilmestyy häirikkösusi tai lauma, joka pitkästä aikaa ottaa ihmisen ruokalistalleen. Läheltä piti -tilanteita on sattunut viime vuosina useita, joissa sudet ovat alkaneet ahdistella esimerkiksi metsureita. Moottorisahalla pystyy puolustautumaan paremmin kuin koulurepulla, tuumii Leinonen.

Leinonen kertoo Lounais-Suomen susiongelman olleen tiedossa jo 10 vuotta, ja tehneensä itse kaiken, mitä laillisesti lammaskatraan turvaamiseksi voi tehdä. Susiaita ja laumanvartijakoirat sopivat hänelle, pienviljelijälle, jolla pellot ovat yhdessä lohkossa, isommilla tiloilla se ei välttämättä onnistu. Aikaa, vaivaa ja rahaa on käytetty kohtuuttoman paljon, mikä on kaikki pois tilan normaalista kehittämisestä ja avoin maatila on muuttunut sisäänpäin kääntyneeksi keskitysleiriksi, jossa tulijoille pitää antaa turvallisuussyistä lupa tulla.

Leinonen on sitä mieltä, että susia on maassamme liikaa. Niiden paikka on ennemminkin erämaatyyppisillä seuduilla kuin tiuhaan asutuilla alueille. Hän on kannanhoidollisen metsästyksen puolestapuhuja. 

- Kannanhoidollista metsästystä pitää suorittaa ampumalla laumasta muutaman päivän jahdin päätteeksi joku yksilö pois. Tämä siksi, jotta susilauma tietää, että ihmiset jahtaavat heitä ja he pitäisivät siksi jatkossa etäisyyttä ihmisasutuksiin. Ei susi ole tyhmä, se huomaa kyllä ihmisen aiheuttaman "häiriön" omassa rauhassaan. Yksinäisen suden ampumisesta ei ole niin suurta hyötyä, koska se ei tule muiden susien tietoon. Häirikkösudet ovat tietysti asia erikseen.

Leinosen naapurit ovat huomanneet, että Karelinin ja Ottomaanin haukku muuttuu selvästi, kun sudet ovat lähellä. Normaalista vartiohaukusta tulee raivokasta ja aggressiivista. Se on samalla ennakkovaroitus myös heille, että sudet ovat liikkeellä.