AINON MATKA, osa 3 – päiväkirjamuotoinen kertomus vanhuksen
sairastumisesta muistisairauteen, arjen pienistä sattumuksista ja niiden
mukanaan tuomasta tahattomasta huumorista.
Aikaisemmin julkaistu osat Tiliotteiden huhtikuu ja
Toukokuiset suunnitelmat.
KESÄKUU AVAA ONGELMAA
3.6.2015
Istumme Muistineuvolan aulassa, Syystien palvelukeskuksessa Malmilla
ja odotamme vuoroamme. Aino istuu tyynesti vieressäni, vaikka olikin hakiessani
vahvasti erimieltä koko testistä.
Pian muistihoitaja hakee meidät vastaanottohuoneeseen. Hän
haastattelee Ainoa, minä istun vähän taaempana. Kysymykset ovat yksinkertaisia
ja koskevat lähinnä arkea ja omia henkilötietoja. Alku vaikuttaa niin hyvältä,
että mietin itsekseni, että tänään oli ehkä väärä päivä tulla. Aino ei vaikuta
lainkaan sekavalta.
Hänen reippaita ja iloisia vastauksia kuunnellessani minulle
tulee kuitenkin outo olo. Mistä hän puhuu? Kenen elämästä hän kertoo? Ei ainakaan
omastaan. Hetken seuraan vierestä, kun hän kertoo muistihoitajalle satuja ja ihmettelen
itsekseni, milloin hänestä on tullut patologinen valehtelija? Tai sitten hän
elää toisessa todellisuudessa, menneisyydessä. Osallistun varovaisesti keskusteluun.
Jotenkin tuntuu siltä, että korjaamani faktat tulevat uutena Ainollekin.
Yhteisen haastatteluajan lopussa käy ilmi, ettei Aino ole
oikein tietoinen viikonpäivästä tai kuluvasta vuodesta. Mutta hirmuinen tsemppi
hänellä tuntuu olevan siinä vaiheessa, kun jätän hänet kahden haastattelijan
kanssa.
Tarkoitukseni oli hoitaa omia asioitani muistitestin ajan,
mutta jotenkin jään mietteissäni istumaan aulaan.
Hyvästä päivästä huolimatta testin tulokset ovat
huolestuttavat. Ainon pisteet jäävät hyvin alhaisiksi, mutta toimintakyky on
tallella. Muistihoitaja suosittelee Ainolle jatkotutkimuksia, mutta varoittaa
meitä, että jonotusaika on tällä hetkellä puolisen vuotta.
-Mitkä jatkotutkimukset? Minä en mene enää
mihinkään tutkimuksiin!! Tekevät minusta hullua, tiuskahtaa Aino ja marssii
ulos huoneesta.
Kysyn muistihoitajalta vielä,
että voiko tätini odottaa niin pitkään. Vastaukseksi tulee hiljainen
päänpudistus.
4.6.2015
Tänään on labratestien vuoro. Myllypuron uusi terveyskeskus
on siisti ja moderni ja saamme Ainon pienestä vastustelusta huolimatta
hoidettua asiat nopeasti. Kotiin hän ei sitten malttaisikaan lähteä, kun hoitaja
on niin mukava. Joudun tarttumaan häntä käsipuolesta, jotta saan hänet ulos
huoneesta ja seuraava potilas pääsee vuorollaan. Aino kääntyy vielä ovella
hoitajan puoleen.
- Eihän minun muistissani ole sinun mielestäsi
mitään vikaa? Eikö ole ihan normaalia, ettei muista aina kaikkea? Ei kukaan
muista…
Autossa ehdotan Ainolle, että käydään vielä uusimassa hänen
bussilippunsa, joka menee umpeen perjantaina. Hän haluaa kuitenkin ehdottomasti
mennä samaan paikkaan, jossa on ennenkin käynyt ja haluaa mennä sinne yksin
metrolla. Yritän udella missä hän käy
uusimassa lippunsa, mutta en saa selvää ja luovutan. Toivon, että itsenäisestä
tehtävästä suoriutuminen on hyväksi hänelle ja saa hänet kokemaan onnistumisen
tunteen.
8.6.2015
Odotan Ainoa parkkipaikalla auton ikkunat auki ja nautin
lämpimästä alkukesän päivästä. Pian hän ilmestyykin talon takaa hymyillen, pipo otsalla
ja vaaleansininen toppatakki ylös asti kiinni. Tänään menemme Kontulan
terveyskeskukseen hakemaan lähetettä jatkotutkimuksiin ja kuulemaan
labratulokset.
Tapaaminen terveyskeskuslääkärin kanssa sujuu hienosti ja iloitsemme
Ainon loistavista tuloksista. Kaikki arvot ovat paremmin kuin hyvin, vain
kalium on hieman alhaalla. Tunnelma kuitenkin muuttuu, kun lääkäri ottaa
puheeksi viime viikkoisen muistitestin. Kysymykset arjen sujuvuudesta saavat
Ainon hermostumaan. Lääkäri on hyvin kärsivällinen ja ystävällinen. Ainokin tyyntyy
taas, kun muistutan häntä, että tähtäimessämme on muistipillerit.
- Enkö minä voisi saada nyt heti mukaan niitä pillereitä?
kysyy Aino pää painuksissa.
Käymme kotimatkalla hakemassa Ainolle kalium-pillereitä
apteekista. Ohittaessamme R-kioskin, muistan hänen bussilippunsa ja kysyn
siitä. Hän katsoo minua ensin oudosti ja alkaa sitten nauramaan.
- Ostin sen jo viime viikolla! Olen jo käynytkin
vaikka missä, monta kertaa.
- No sehän on hienoa. Missäs kaikkialla oikein
kävit? utelen ja tunnen huonoa omaatuntoa, kun holhoan aikuista tätiäni.
- En minä nyt muista, mutta kävin jo monessa
paikassa.
Epäilys kalvaa minua, koska ymmärsin aikaisemmin, ettei hän
ainakaan perjantaihin mennessä ollut uusinut lippua. Pyydän saada katsoa sitä. Harmikseni
huomaan, että nykyään niissä ei lue enää päivämääriä. Ehdotan, että piipahdamme
Ärrällä tsekkaamassa lipun. Ihan vaan varuiksi, ettei sitten tule sakkoja. Aino
ei halua tarkistuttaa lippuaan, koska on sen jo uusinut. Lopulta saan puhuttua
hänet ympäri ja menemme kioskin ovesta sisään.
Uutinen, että lippu ei ole enää voimassa saa Ainon sekaisin.
Hän ei suostu uskomaan sitä, vaikka näytän hänelle kuitista, että kortti meni
umpeen viime perjantaina eikä sitä ole uusittu. Näen hänen tyhjän katseensa ja talutan hänet raikkaaseen ulkoilmaan. Pitkällisen taivuttelun jälkeen saan hänet lataamaan kortille sen verran rahaa,
että hän voi taas matkustella huoletta kuukauden ajan.
Aino ojentaa kortin ja rahat myyjälle lasittunein katsein. Minä soimaan itseäni, etten saa enää uskoa häntä. Kaikki pitää tarkistaa.
Vien hänet kotiin ja tarkistan jääkaapin sisällön. Käymme
myös puntarilla.
18.6.2015
Aino saa postissa Malmin sairaalasta kirjeen, jossa
kerrotaan, että hänelle on varattu aika jatkotutkimuksiin marraskuussa.
Tarkempi aika ilmoitetaan myöhemmin.
Aino raivostuu ja soittaa sisarelleen painokelvotonta
tekstiä tihkuvan puhelun kuinka hänet yritetään leimata hulluksi. Kun kuulen puhelusta, päätän antaa Ainon rauhoittua
pari päivää ennen kuin otan yhteyttä.
Aino kuitenkin soittaa minulle illalla ja on jo rauhoittunut.
Hän kertoo saamastaan kirjeestä. Keskustelemme asiasta ja päätämme katsoa
tilannetta sitten, kun sen aika on. Aino vaikuttaa tyytyväiseltä ratkaisuun.
Alan saada häneltä puheluita useita kertoja päivässä. Tunnen
itseni epäkohteliaaksi, kun en ehdi aina kuunnella. Puheluissa ei ole sen
kummemmin asiasisältöä, lähinnä hieman sekavaa menneiden muistelua. Yksinäisyys paistaa läpi. Haluaisin niin tuoda hänen elämäänsä asioita, joita hän voisi odottaa tulevaisuudelta. Nyt sellaiseksi kelpaa seuraava käyntini.
